lauantai 3. tammikuuta 2015

#7 Vuoden ensimmäinen valmennus

Nonii moikka! Nyt oli taas aikaa palailla bloginkin pariin. Joululoma on sujunut hujauksessa, mutta onneksi sitä on vielä hetki jäljelläkin! Amilla on ollut tässä viikko kevyempää, juoksutusta ja rentoa ratsastelua ilman satulaa ja satulalla, minun ollessa kipeänä.


Nämä kuvat tässä postauksessa on otettu tapaninpäivänä, jolloin otin kaverini hevosen pitäjäksi tallille ja räpsäsin muutamat kuvat Amista! Juoksutettiin myös heppasta silloin liinassa ja irtona, niistä kuvista tulossa omaa postausta!


Mutta nyt asiaan! Kuten otsikosta varmaan kävikin ilmi, oltiin Amin kanssa torstaina 1.1. tämän vuoden ensimmäisessä valmennuksessa! Ja muutenkin oltiin valvovan silmän alla pitkästä aikaa. Valmentajana oli Salla Alarautalahti ja en ollut aikaisempaa hänen valmennuksessaan ollut, ja tätä olikin odotettu kovasti! Aluksi Salla kyseli vähän meidän hevosista ja sitten alettiin verkkailemaan kevyessä ravissa ympyröillä. 

Ami oli aika hyvin kuulolla, mutta Salla pyysi ratsastamaan isompaa liikettä ja eteenpäin ja se toimikin hyvin ja saatiin heppa rennoksi ja kuuliaiseksi! Ravailujen jälkeen laukkailtiin hetki ja Ami otti ekassa nostossa vähän kipinaa ja singahti, mutta muuten sujui kyllä aika hyvin, hitusen rennompaa menoa olisi kyllä saanut olla! 

Varsinainen tehtävä oli ravissa pohkeenväistö keskihalkaisijalta uralle. Ami jännittyi väistöissä aika lailla mutt Salla käski mun kevennellä se rennoksi ja tulla väistö loivasti ja myös keventäen. Pikkuhiljaa ne alkoivat sujumaan paremmin, ja Ami ei enään viskannut päätä taivaan tuuliin ja tullut kuuroksi, vaan kuunteli mun apuja. Molempiin suuntiin saatii hyviä suorituksia ja kehuja valmentajalta!


Väistöjen jälkeen laukattiin niin että ensin nosto, ja sitten yksi iso ympyrä, sen jälkeen voltti, jonka jälkeen palattiin takaisin isolle ympyrälle ja sen jälkeen raviin. Suoriuduttiin tästä tehtävästä aika hyvin, muutaman kerran unohduin ratsastelemaan ja Ami rikkoi raville mutta muutem ei suurempia ongelmia!

Lopuksi vielä ravailtiin rennosti heppoja ympyröillä ja pidettiin huolta että asetus meni läpi ja heppa työskenteli kunnolla. Ami oli lopuks varsinkin tosi kiva, rento ja kuuliainen! Sain olla kyllä tosi tyytyväinen!

Sain Sallalta tunnin aikana paljon henkilökohtaista opastusta ja tykkäsin hänen tyylistään opettaa! Hänen tyylinsä sopi minulle ja Amille, ja saimmekin hyviä vinkkejä myös kotona tehtäviin harjoituksiin. Valmennus oli todella hyödyllinen ja tullaan käymään niissä varmasti jatkossakin! 


Valmennuksen jälkeen on ollut rentoa liikuttelua ja huomenna olisi ohjelmassa taas koulutreeniä sekä kengitys. Yritän pitää blogin aktiivisempana tästä eteenpäin, olisiko teillä blogin kävijöillä jotain toiveita postausten suhteen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti