torstai 18. joulukuuta 2014

#5 Koulukisailua



Elikkäs oltiin Amin kanssa viime lauantaina Porin talleilla koulukisoissa. Luokaksi valiutui K.N. Special, mikä on meille oikein sopiva ohjelma tällähetkellä.

Oltiin paikalla hyvissä ajoin ja ehin verkkaamaan ulkokentälläkin hyvän tovin. Alkuun kävelin paljon ja tein volttikahdeksikkoja ja koitin saada Amia kuulolle. Ravissa keventelin pyrkien saamaan rennon mutta tahdikkaan ravin. Tein isoja ympyröitä ja kahdeksikkoja, välillä temponlisäyksiä. Alkuun Ami oli aika kiireinen ja ei keskittynyt yhtään. Se hirnui monta kertaa ja sähläsi omiaan. Sain todella keskittyä täysillä ratsastukseen jotta sain otuksesta edes pienenpienen otteen.

Ravin jälkeen laukkailin rennosti molempiin suuntiin hakien pyöreyttä ja tahtia. Otin siirtymisiä molemmissa suunnissa ravista laukkaan ja laukasta raviin tai käyntiin. Tein myös muutamia peruutuksia ja niiden avulla sainkin amia vielä enemmän kuulolle!

Sitten alkoikin jo olla meidän vuoro painella maneesiin verkkailemaan. Ami oli maneesissa hieman jännittynyt ja säpsy. Nopeasti sain sitä kuitenkin kuulolle ja loppuaika sujuikin hyvin. Kun luokka aloitettiin kaikki menivät maneesin toiseenpäätyyn ja annoin Amin kävellä aluksi aika rennosti. Oman vuoron lähestyessä herättelin sitä hieman ja otin nopeita siirtymisiä ja muutaman pysähdyksen.

Sitten olikin jo vuoroni mennä radalle ja ennen lähtömerkkiä tein vähäm ravityöskentelyä isommassa tilassa. Rata meni ihan ok, parempi kokonaisuus kuik viime kerralla. Lähtömerkin jälkeen Ami oli hieman rauhaton ja keskihalkaisijalle tulevasta pysähdyksestä tuli hieman vino. Ensimmäinen lamakaari sujui hyvin, selkeämmin olisin saanut asettaa. Keskiravin alussa heppa tuntui suht laukkaherkältä enkä saanut ravia ratsastettua sellaiseksi kuin olisin halunnut. Siitä saatiinkin kommenttia että olisi saanut olla energisempi ravi. Voltti oli hyvä, samoin seuraava kaari.

Tämä kuva on meidän ensimmäisistä kisoista 17.5.2014


Lävistäjällä käyntisiirtyminen vähän töksähti, liikkeellelähtö olisi saanut olla energisempi. Käyntiosuus sujui rauhassa ja rennosti, tuomari olisi kuitenkin kaivannut energisempää menoa. Pysähdys sujui hyvin ja Ami malttoi rauhassa seistä paikallaan. Laukannosto oli hieman reipas ja eikä kovin tasainen. Laukkaympyrä sujui hienosti ja lävistäjäkin ihan ok, vaikka heppa yritti aikaisempaa siirtyä raviin mutta sain pidettyä laukassa. Toiseen suuntaan iistä nostettu laukka jäi hieman paikalleen aluksi mutta sain nopeasti korjattua tilanteen. Siihen suuntaan kaikki sujui hyvin ja päästiin rauhassa lopettamaan rata. Keskihalkaisijalle kävellessä Ami yritti vähän kiemurrella mutta tyytyväisesti päästiin loppupysähdykseen ja tervehdyksen jälkeen radalta pois.

Paremmin rata sujui kuin viimeksi, joten saan olla kyllä tyytyväinen! Pisteiksi saatiin aika tasasta kutosen linjaa, yksi vitonen ja muutama viisi ja kuusi puolikas. Ne riittivät tasan 60% suoritukseen. Sijoistusta ei tullut,mutta sitä ei lähdettykkään hakemaan, vaan tasaista ja rentoa rataa!

Lapun alareunaan oli kirjoitettu potentiaalisesti liikkuva hevonen, saisi olla energisempi. Lopuksi luki että ollaan potentiaalinen ratsukko! Olin kyllä kokonaisuudessaan tosityytyväinen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti