keskiviikko 3. joulukuuta 2014

#1 Tervetuloa

Hei ja tervetuloa blogiin Matilda ja Le Kle! Blogi on tehty samalle pohjalle missä pyöri ennen "uutta alkua" kuvausblogini, jonne lisäilin yleisesti heppakuvia ja kisakuvia, eli Riskirajan sivuilla pyöritään.

Nyt kuitenkin uuden alun koittaessa blogi alkaa painottumaan enemmän omiin touhuiluihini hevoseni kanssa. Lisäilen kuitenkin täällä jo olleita kuvia varmaankin sillointällöin takaisin, paremmin muokattuina, ja aina kun kerkiän kuvailemaan jonnekkin niin myös ne kuvat löytyvät täältä! Vanhasta blogista muistuttaa siis enää vain osoite, kaikki muu on uutta tai vaihtunutta!

Blogin perustaja on tänävuonna 16-vuotta täyttänyt Matilda. Asun porissa ja olen lukiossa. En harrasta oikeastaan muuta kuin ratsastusta, valokuvaamista ja lenkkeilyä. Minulla on koira, Koda, josta varmasti höpisen joissain postauksissa ja kuvia siitä varmasti myös tulee Omistan 9-vuotiaan trakehner tamman Amin, joka onkin tämän blogin päätähti. Ami on nyt ollut omistuksessani reilut kaksi kuukautta, mutta olen touhuillut tämän hevosen kanssa lähes vuoden ajan. Ollaan Amin kanssa oltu tällä kaudella neljissä kisoissa, ja ensiviikolla on viimeset tämän vuoden puolella! Meidän tavoitteista tulee erillinen postaus ja musta ja Amistä löytyy enemmän tietoa erillisiltä välilehdiltä blogin oikeassa laidassa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti